sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Valosarjan tuunausta

Sisäkäyttöön tarkoitettu, paristokäyttöiset valosarjat ovat mielestäni käteviä, koska inhoan "johtohässäköitä". Nykyisin niissä on mukana myös ajastintoiminto eli valo palaa esim. 6 tuntia ja syttyy automaattisesti uudelleen 18 tunnin kuluttua. Paristokotelon saa kätevästi naamioitua/piilotettua.

Tällaisia valosarjoja olen käyttänyt mm. näissä valopalloissa ja pitsiliinakellossa:





Tällä kertaa päätin kokeilla valosarjan tuunaamista kahvikapseleilla, joista olen aikaisemmin tehnyt korviksia ja muita koruja.
















Tarvittiin vain valosarja, kapseleita, piikki, kuultopaperia ja vähän liimaa.
















Pistelin piikillä kahvikapseleihin reikiä. Lamppuja varten tein vähän suuremman reiän kapselin päähän. Liimasin vielä valkoista kuultopaperia kapselin aukkoon ja valmista tuli:






Aika kiva, vai mitä? :)

No olen minä muutamat kahvikapselikorviksetkin väkertänyt. Niitähän ei ole koskaan liikaa:




Toivottavasti olet muistanut siirtää kellot talviaikaan...sisäisen kellon siirtyminen onkin sitten eri juttu ;)

-Sirpa

perjantai 16. lokakuuta 2015

Teekannu -kortti

En tee koskaan kortteja varastoon eli jokainen tekemäni kortti on uniikki, juuri tiettyyn tilaisuuteen tai tietylle henkilölle tarkoitettu. Kortin suunnittelun aloitan miettimällä, mitkä värit/kuviot/materiaalit valitsen, mistä asioista ko. henkilö pitää jne. Joskus idea on heti kirkkaana mielessäni, joskus sitä pitää kypsytellä hieman pidemmän aikaa. Selailen askartelulehtiä, -kirjoja tai Pinterestiä ideoita etsiessäni. 
Pinterestistä löytyi idea myös tähän teekannu -korttiin:


Tässä kortti avattuna, jotta saat ideasta kiinni:


Teekannun sisälle laitetaan lahjaksi tietysti teepusseja:







Teen paljon kortteja itse ja tykkään niitä myös saada, myös ihan painettuja postikortteja. Nykyjään ei enää, ikävä kyllä, lähetellä postikortteja siinä määrin kuin aikaisemmin. Olin monta vuotta mukana Postcrossingissa ja siltä ajalta on muistona aika monta laatikollista kortteja maailmalta.

Minulla on eteisessä "naru", johon ripustan tuoreimmat/ajankohtaisimmat/sisustukseen sopivat kortit. Voihan siihen toki vaikka valokuviakin ripustaa. Ripustusnipsuihin vaihdan välillä kuviot, tällä hetkellä niissä on pöllöt.











Periytyyköhön "väkerrysgeeni"?

Tytär piipahti kotosalla askartelemassa kiitoskortin harjoittelupaikkaan. Kortista voit päätellä, mitä alaa hän opiskelee ;)

-Sirpa

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Kortteja syksyn sankareille

Tässäpä kootusti muutamia kortteja, joita olen alkusyksyn aikana tehnyt. Ensimmäiseksi synttärikortti 16-vuotiaalle neitokaiselle:


Taiteellinen kummityttöni sai lahjaksi Chameleon liukuväritusseja:


Seuraavaksi sain ilon taiteilla vauvakortin, joka matkasi maailman toiselle puolelle:


Puoli vuosisataa täyttänyttä ystävätärtä onnittelin tällä kortilla:



Tämän kortin pohjana on itse painamaani paperia (kurkkaa täältä).
Ruusuihin löytyy ohje täältä.

Olen vähän jalostanut vaahteraruusujani ja lisännyt niihin varret pajutikuista. Ruusut kiinnitin varsiin vihreällä kukkateipillä:









Olen sitonut ruusuja kimpuiksi rautalangan ja sisalnarun avulla. Kiva syksyinen tuliainen :)
Lakatut ruusut kuivuvat sisällä muutamassa päivässä, värit vähän haalistuvat, mutta ruusun muoto säilyy, joten näistä on iloa pidempäänkin.
Taidanpa lähteä tänään vielä etsimään aineksia muutamaan ruusuun...

-Sirpa 

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Teline korviksille -vihdoinkin!

Rakastan korviksia. Minulla on niitä...no, aika monta paria. Ja myös parittomia, koska riisun korvikseni milloin mihinkin hyllynreunalle tai pöydänkulmalle, josta ne salaperäisesti katoavat. Onhan minulla sellainen rautakaupasta ostettu ruuveja ja muttereita varten tarkoitettu monitoimilokerikko, johon olen sullonut korviksiani. Mutta eivät ne sielläkään järjestyksessä pysy. Ja haluaisin myös, että korvisteline olisi KAUNIS <3 

Olen etsiskellyt ideaa korvistelineeksi ja päädyin nyt sitten tähän raastinrautaversioon. Yhdistin vanhaan kirppariraastinrautaan jalallisen metallilautasen. Tarvitsi vain porata pari reikää raastimen alareunaan ja kiinnittää se rautalangan pätkillä kiinni alustaan. Spraymaalaus oli ihan pakollinen vaihe (jos olet seurannut blogiani, tiedät, että spraymaali on tuunaajan paras kaveri ;)
Kuvat puhukoon puolestaan:







Valmis teline on paitsi kaunis, niin myös toimiva. Siihen mahtuu sopiva määrä korviksia (loput 100 paria voivat odottaa vuoroaan siellä monitoimilokerikossa...). Ja aluslautasella voi säilyttää myös sormuksia, kaula- ja rannekoruja. Nyt kun vielä oppisin riisuttuani laittaamaan korvikset tuohon!

Korutelineen koristeena on tähti, joka liittyy blogiystäni Liisan haasteeseen. Suurin osa tähdistä roikkuu täällä! Pari tähteä on vielä odottamassa loppusijoitustaan ;) 

Iloa alkavaan viikkoon!
-Sirpa