lauantai 23. tammikuuta 2016

Synttärikortteja

Lähiaikoina on syntynyt pari synttärikorttia tekniikoilla, joita en ole aikaisemmin käyttänyt. Ensinnäkin kummipoikamme tuli täysi-ikäiseksi ja hänelle tein kortin, jonka idean sain tästä YouTube -ohjevideosta.
Videolla valmistuu joulukortti, mutta tämä tekniikka sopii tietysti muihinkin kortteihin. Synttärikortin kannen tein kuviopapereilla ja tarroilla:



 Sisäpuolen luukusta paljastuu skumppaa & kakkua, kun kortin avaa:



Sitten toinen kortti, jonka idea löytyi Pinterestistä:


Kortin kansi on hyvin yksinkertaisesti koristeltu ja sisältä avautuu ilmapallorivi & synttärikakku. Onnittelut päivänsankarille kirjoitin korttiin tuonne ilmapallorivistön taakse. Jotta muistaisin tämän ohjeen, otin työvaiheista muutaman kuvan:


Alkuperäisessä ohjeessa oli tietysti tuumakoot, enkä ruvennut niitä senteiksi muuttelemaan. Korttipohjan koko siis 5½ x 10½ tuumaa ja nuuttaukset eli taitokset (5 kpl) ovat kuvassa näkyvillä kohdilla. Jos et omista nuuttaustyökalua, niin taitokset teet kätevästi esim. sukkapuikolla ja viivaimella pehmeällä alustalla. Sitten vaan taitellaan kuvan mukaisesti.


Taitokset kiinnitetään yhteen pitävällä kaksipuolisella teipillä (ylempi kuva). Sitten kortti käännetään ympäri ja kaksipuolinen teippi kiinnitetään kortin sisäpuolelle muodostuneisiin taitoksiin (alempi kuva).


Leikkasin eri värisistä kartongeista ilmapallot ja leimailin niihin kirjaimet. Numerot ovat ääriviivatarroja. Ilmapallojen läpinäkyvät varret leikkasin raejuustopurkin kannesta, kierrätystä pääsi siis tähänkin korttiin vähän ;)
Mikä tahansa muukin läpinäkyvä ja tarpeeksi jäykkä muovi käy. Ilmapallot kiinnitetään toiseen teippiin ja taitokset kiinnitetään tiukasti vastakkain. Kannattaa varmistaa, etteivät ilmapallot näy kortin reunoilta, kun sen sulkee. 

Katselin tuossa kalenteria ja huomasin, että muutama synttärikortti pitää tässä lähiviikkoina valmistaa. Ehkä seikkailen taas tuolla Pinterestissä etsimässä ideaa & inspiraatiota...

Jouluasetelman amaryllis jaksaa vielä ilahduttaa maljakossa leikkokukkana. Sen myötä toivon lukijoilleni mukavaa tammikuun viimeistä viikkoa!



-Sirpa

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Lumihiutaleiden lumoissa

Pakko hehkuttaa edelleen tätä mahtavaa talvea -lunta, lunta ja lunta :) Tänään kävelin järven jäällä ja nautin auringonpaisteesta. Tein lumienkelin koskemattomaan hankeen (siihen puuhaan et ole koskaan liian vanha) ja ihailin kimaltavia lumikiteitä puiden oksilla.


Kotona otin esille valkoista silkkipaperia ja terävät sakset. Taittelin neliönmuotoisen paperin ja leikkelin lumihiutaleita. Kahta samanlaista en onnistunut tekemään... Nuo silkkipaperihiutaleet ovat niin hauraita, että päätin laminoida ne:


Jatkotyöstin hiutaleita lisäämällä niihin ohuen metallilangan avulla muutaman helmen/kristallin:


Nämä voisi ripustaa ikkunaan tai näistä voisi tehdä mobilen. Minä somistin niillä keittiössäni roikkuvan kynttelikön. Kynttelikkö eri asuissaan löytyy täältä! Siitä olinkin juuri riisunut joulukoristeet pois.


Jos innostut lumihiutaleita leikkaamaan, niin esimerkiksi Pinterestistä löytyy lukuisia malleja. Minusta on hauskaa vaan antaa saksien silputa ja olla joka kerta lapsellisen hämmästynyt lopputuloksesta, kun avaan paperin. Ja toista samanlaista ei takuulla onnistu tekemään vaikka yrittäisi!

-Sirpa

maanantai 11. tammikuuta 2016

Kranssi oksanpätkistä

Pikkuhiljaa on luovuttava jouluisista kransseista ja asetelmista, vaikkei ehkä haluaisikaan... Olin jo kesällä muiden puutarhapuuhailujen lomassa pätkinyt erilaisia oksia noin 5 cm pätkiksi. Jokin ajatuskin minulla oli niiden suhteen, mutten juuri nyt saanut siitä kiinni, joten ne päätyivät kranssiksi ulko-oveen :)

Tarvitsin oksanpätkien lisäksi vain kuumaliimaa ja palan leivinpaperia, johon hahmottelin kranssin muodon:

 
 Liimailin oksanpätkiä ristiin rastiin, lisäilin välillä kerroksia...


...ja niin sydänkranssi lopulta muotoutui.


Välillä nostelin kranssia alustalta ja vahvistin heikkoja kohtia. Lopuksi liimasin vielä muutaman lyhyemmän oksanpätkän pystyyn sinne tänne kranssin rakoihin.


Ja koska rakastan rautalankaa, kieputtelin tähänkin sitä vähän somisteeksi.


Siitä tuli yksinkertaisen kaunis -less is more -tälläkin kertaa!

Joulukukat saivat väistyä lasipurkista ja lumiukot pääsivät luistelemaan. Nämä ihanat lumiukot luistelivat meillä lastenhuoneen ikkunan välissä tyttärieni ollessa pieniä. Onneksi olin säästänyt nämäkin! 
Lasipurkin pohjalla on kiviä ja styroksia, joka on päällystetty foliolla lumiukkojen luistelukentäksi. Mukaan on päässyt myös pari oksaa joulukuusesta ja valosarja (tietysti sellainen patterikäyttöinen). Reunoilla vanua lumena:

 

Ja hei, ulkona komeilee myös huurteinen marjakranssi, muistatko? 



Sääennusteen mukaan lumitöitä tiedossa lähipäivinä, ihanaa <3

-Sirpa


keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Ilo irti pakkasista: syntyi jäälyhtyjä ja -taidetta!

Jee, olen niin innoissani, kun meillä on vihdoinkin lunta! Ei mitenkään kinoksittain, mutta maa on valkoinen. Mittari näyttää aika hurjia pakkaslukemia, joten nyt on paras aika jäädytellä lyhtyjä ja muuta pakkastaidetta. 

Tässä ensin kuvia ja perässä ohje, miten nämä syntyivät:





Aloitin penkomalla varastoa, jotta löytäisin sopivan, laakean astian. Päätin kokeilla, toimisiko kukkapurkin aluslautanen tässä tarkoituksessa. Ripustusta varten piti jääkoristeeseen saada reikä. Kuumaliimasin lautaseen kumikorkin ja koska niitä löytyi vain yksi, käytin samaan tarkoitukseen kahvikapselia.





Lautaselle kaadoin lämmintä vettä (pitäisi tulla kirkkaampaa jäätä, kun käyttää lämmintä vettä) ja asettelin kaikenlaista puutarhasta löytyvää materiaalia. Kokeilin tehdä yhden koristeen myös pienessä sangossa (alempi kuva). Sitten vaan lautaset ulos jäätymään. Jääkoristeet irtosivat helposti, kun lautasta varovasti valeli lämpimällä vedellä. Myös kumikorkki/kahvikapseli irtosi ilman sen suurempia ponnistuksia ;)

Onnistun aina halkaisemaan ainakin yhden ämpärin, kun jäädyttelen lyhtyjä, joten tänä vuonna päätin tehdä lyhtyjä pieniin jogurttisankoihin. Jäädyttelin huvin vuoksi myös pari lumiukkoa ja kuusta silikonivuoissa. 


Näissä pienissä jäälyhdyissä voi polttaa tuikkukynttilöitä tai vastaavia:


Ja lumiukot & kuuset toimivat ihan vain jäisinä puutarhakoristeina:


Parhaat päivänsä nähneet hyasintit ja muutaman oksan joulukuusesta jäädytin maitopurkeissa. Näistä jäätiilistä rakensin lyhdyn:





Muistathan pukeutua lämpimästi ja nauttia pakkasista & talvesta!

-Sirpa

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kakkuja -puun oksalla ja purkissa!

Nyt kun talvi ihan oikeasti tekee tuloaan on aika muistaa pikkulintusia. Aikaisemmin olen tehnyt siemenkakkusia muffinssivuokiin (kurkkaa tästä), mutta nyt "leivoin" vähän isomman kakun.

Tarvittiin siis silikoninen kakkuvuoka, kookosrasvaa ja linnunsiemenseosta:


Vuokaan alle siemenseosta, päälle sulatettu kookosrasva ja vähän lisää siemeniä. Nuo kuorelliset auringonkukansiemenet ovat niin kevyitä, että jäävät kellumaan pinnalle.


Kakku jähmettyy ulkona pakkasessa nopeasti ja silikonivuuasta se on helppo irrottaa. 

Narua ripustamiseen ja kakku roikkumaan puun oksalle:


Tästä tulikin hauskan raidallinen!

Purkkikakun (suklaa-pähkinä kuivakakku) tein viemiseksi uudenvuodenaaton kyläilypaikkaan. Kuivat aineet purkkiin kerroksittain ja mukaan ohje, mitä kakkuun pitää lisätä ennen paistamista. Tässä purkissa olen saanut "kiitollisuuskeksien" ainekset Mellulta (kurkkaa tästä). Purkki lähti nyt kierrätykseen ja koristelin sen tarrapitsinauhalla ja -kirjaimilla. Ohje on tuolla käärössä.

 
Mukaan vielä tietysti kortti, jonka toteutin jälleen tällä "ravistelu" -idealla. Tähän kuluikin enemmän tuota kohoteippiä, kun tähtien reunat piti sillä tarkasti reunustaa, etteivät koristeet karkaa:


Siemenkakkua ripustaessani huomasin, että viime kesänä tehty tuulikello on syksyn aikana saanut ruostekoristusta ylleen. Tykkään siitä vielä enemmän nyt kuin ihan kiiltävänä:


Mukavaa alkanutta tammikuuta!

-Sirpa

P.S. Olen nyt lisännyt blogiin haku -toiminnon. Toivottavasti siitä on sinulle iloa ja hyötyä!